1/2009
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Gaalanäytös vei mielikuvituksen maailmaan

Sydämensykkeet ja jännitys kasvoivat – tiedättehän sen perhosia vatsassa -tunteen. Gaalanäytös oli valmiina alkamaan.

Jännityksen ja innostuneisuuden pystyi aistimaan Tampere-talon käytävillä. Erityisesti jännityksen aisti pukuhuoneissa sekä ison salin lavan takana. Sali oli pimeänä, kun ovet aukaistiin ja yleisöä alkoi virrata istumaan paikoilleen. Sydämensykkeet ja jännitys kasvoivat – tiedättehän sen perhosia vatsassa -tunteen. Gaalanäytös oli valmiina alkamaan.

Esiintyjäjoukko oli mitä monipuolisin maailman huipuista lähtien; miehiä, naisia, tyttöjä ja poikia. Juuri sitä mitä suomalainen voimistelu parhaimmillaan on.

Näytös kuljetti katsojan mielikuvituksen ja leikin maailmaan. Toivottavasti tämä ei tule yllätyksenä, mutta mielikuvitus ja leikki kuuluvat myös aikuisten, elämää nähneiden ihmisten elämään, joskus vain hieman eri tavalla kuin lasten ja nuorten elämään. Tämä tunne välittyi myös näytöksen esityksistä. Matkan aikana nähtiin tunteita nostattaneita ja ihailevia huokauksia osakseen saaneita esityksiä, huippuvoimistelua taiteellisella otteella sekä taiteellista voimistelua huippuosaamisella. Aplodit lämmittivät sydäntä ja saivat sykkeen jälleen kiihtymään, sillä aplodithan tietävät että luvassa on seuraava esiintyjä.

Näytöksessä yhdistyi voimistelun eri muotojen yhteistyö, lopputuloksena syntyi ennennäkemätön maailmanluokan näytös.

Kaikella on tapana loppua, onneksi tämä gaalanäytös loppui Tampere-talolla hymyyn ja onnistumisen tunteeseen.

Toivottavasti tulevien vuosien näytökset tulevat olemaan entistä hienompia. Sana voimisteluihmisten luovuudesta ja taitavuudesta sai selkäänsä jälleen uudet siivet. Toivottavasti nuo siivet lennättävät voimistelun sanoja yhä useampien ja useampien ihmisten läheisyyteen. Hienoa on, jos ihmiset löytävät voimistelun näin upeiden näytösten muodossa. Voimistelusta on moneksi, tie on auki tähtiin saakka.

Teksti Jarno Leppänen, kuvat Siiri Saarimaa


« Takaisin