Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Svoli Show

Mikä on Svoli Show

Svoli Show on hyvän mielen näytös- ja kilpailutapahtuma, jossa liikkuminen, toisten kannustaminen ja yhdessäolo ovat esiintymisen ohella suuressa arvossa. Tule näyttämään taitojasi ja fiilistelemään lavalle yhdessä muiden ryhmien kanssa! Tapahtuman on suunnattu kaikille yli 12-vuotiaille nuorille ja aikuisille. (Svoli Show -näytösosio korvaa aiemman Musiikista liikkumaan -tapahtuman)

Svoli Show -aluetapahtumat syksyllä

Aluetapahtumissa ryhmät voivat osallistua joko Svoli Show -näytökseen, -tanssikilpailuun tai molempiin. Svoli Show -näytöksessä ryhmät saavat ”värisuora-palautteen” sekä lyhyen kirjallisen palautteen. Svoli Show -tanssikilpailussa kilpailijoille annetaan pisteet Svolin laatiman arvioinnin mukaan. Kirjallinen palaute painottuu molemmissa koreografiaan sekä esittämiseen ja suorittamiseen.

Svoli Show -finaalit

Finaalitapahtumiin osallistutaan aluetapahtumien kautta.

Svoli Show -näytöksen finaali

Svoli Show -näytöksen finaalit järjestetään tammi-helmikuun vaihteessa.
Finaali on suunnattu nuorten ja aikuisten tanssi- ja voimisteluryhmille.
Luvassa on huikeita esityksiä, liikkumista workshopeissa sekä loppunäytös. Jokainen ryhmä saa palautteen, ja lisäksi ryhmiä palkitaan kunniamaininnoin.

Tapahtumaviikonlopun päättää loppunäytös, jossa osallistujat pääsevät seuraamaan tapahtumasta poimittuja esityksiä upeine koreografioineen.

Lisätietoja tapahtumasta löydät tästä

Svoli Show -tanssikilpailun finaali

Finaali on suunnattu nuorten ja aikuisten tanssi- ja voimisteluryhmille. Luvassa on huikea ja jännittävä kilpailutapahtuma, jossa kisataan kaiken kaikkiaan kymmenessä eri kilpailusarjassa.

Lisätietoja tapahtumasta löydät tästä

Lisätietoja uudesta tapahtumasta: Sanna M. Heikkilä p. 09-5490 3321 tai sanna.m.heikkila(at)svoli.fi

Säännöt ja lisätiedot Svoli Show -tapahtumista löydät tästä

Get Flash to see this player.

Tunnelmaa Kuopion Svoli Show'sta

Get Flash to see this player.

Tunnelmia Kuopion Svoli Show'sta

Get Flash to see this player.