Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Laisi hyppäsi finaaliin kaatumisesta huolimatta

18.6.2010

Telinevoimistelun kevätkauden viimeinen maailmancupin osakilpailu alkoi tänään Portugalin São João da Madeiralla. Ida Laisin hypyn karsinta näytti aluksi huonolta, sillä hän kaatui ensimmäisen hyppynsä. Pisteet 12,800 riittivät kuitenkin alkukilpailun kahdeksanteen sijaan ja näin Laisi lunasti paikan huomiseen finaaliin.

Kaaduttuaan ensimmäisen hyppynsä alastulossa, Tampereen Voimistelijoiden Ida Laisi onnistui keräämään itsensä ja hyppäämään toisen hyppynsä pystyyn. Huomisessa finaalissa Laisilla on hyvät mahdollisuudet parantaa sijoitustaan.
- Lähden parantamaan suoritustani finaaliin, Laisi kommentoi tuoreeltaan. 

Hypyn karsinnan voitti Brasilian Danielle Hypolito, joka keräsi ainoana yli 14 pistettä, pisteet olivat 14.062. 

Eritasonojapuilla Laisi putosi kaksi kertaa, joten ne maksoivat hänelle finaalipaikan. Laisi sijoittui karsinnassa sijalle 11 pistein 11.025.

Miesten puolella suomalaisvärejä piti yllä Turun Urheiluliiton Juho Kanerva. Kanerva suoritui permannolla hyvin, mutta pisteet 12.775 riittivät vasta sijalle 23. Hevosella Kanerva putosi harmittavasti telineeltä heti sarjan alussa, joten hänen pisteensä jäivät vain 11.225:een ja sijoitus sen mukaisesti 24:s. 

- Hyvä olo jäi kuitenkin kisasta kokonaisuutena, arvokasta kokemusta hankkinut Kanerva totesi. 

Tulokset
Maailmancup, São João da Madeira 18.6.2010 

Hyppy, naiset, karsinta
1. Danielle Hypolito, BRA 14.062
2. Phan Thi Ha, VIE 13.775
3. Jessica Lopez, VEN 13.562
- - -
8. Ida Laisi, FIN 12.800 

Eritasonojapuut, naiset, karsinta
1. Jessica Lopez, VEN 13.875
2. Nathalia Sanchez, COL 13.125
3. Melba Avendano R. COL 13.100
- - -
11. Ida Laisi, FIN 11.025

Permanto, miehet, karsinta
1. Diego Hypolito, BRA 15.675
2. Flavius Koczi, ROU  14.875
3. Isaac Botella P. ESP 14.775
- - -
23. Juho Kanerva, FIN 12.775 

Hevonen, miehet, karsinta
1. Flavius Koczi, ROU 15.000
2. Donna-Donn Truyens, BEL 14.650
3. Guo Weiyang, CHN 14.650
- - -
24. Juho Kanerva, FIN 11.225