|
Suomen Urheilugaala uudistuu. Tänä vuonna myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa palkintoehdokkaisiin. Ehdokkaita eri palkintokategorioihin voi ehdottaa netissä. Ehdottamalla palkittavaa su 11.7. mennessä, voit voittaa pääsylipun Urheilugaalaan Hartwall Areenalle 10.1.2011. Nyt voimistelun ystävillä on tuhannen taalan paikka nostaa voimistelijoita, valmentajia, taustavaikuttajia ja seuroja esille eri palkintoluokissa. Muista siis ehdottaa palkittavaa ja perustella ehdotuksesi hyvin. Palkintolautakunta valitsee lopulliset ehdokkaat suuren palkintoraadin äänestykseen kansan ja asiantuntijoiden tekemien esitysten pohjalta. Vuoden 2011 palkintoluokatLäpimurto Urheilija, joka suoritti näyttävän läpimurron suomalaisen huippu-urheilun ylimpään kastiin Esikuva Urheilija, joka on osoittanut kelpaavansa urheilulliseksi esikuvaksi koko Suomen kansalle, ja erityisesti urheileville nuorille Taustavoima Valmentaja, huoltaja, seura- tai lajitoimija, toimitsija, erotuomari tai urheilukatsoja, jonka merkitys on ollut poikkeuksellinen. Puhtaasti Paras - vuoden antidoping-teko Annetaan hankkeelle tai henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt antidopingtyötä Suomessa Urheiluseura - Pohjola palkinto Hyvälle Seuralle Urheiluseura, jonka toiminta on laadusta, edistää perinteitä, toteuttaa toiminnassaan hyvän seuran - piirteitä Urheilukulttuuriteko Urheilu ei ole vain senttejä, sekunteja, maaleja, hikeä ja kyyneleitä. Urheilun kulttuuriteko on edistänyt ja/tai jalostanut urheilua laajemmasta näkökulmasta Markkinointiteko Urheilun markkinointiteko, joka idealtaan ja/tai toteutukseltaan erottui muista ja antoi toimivaa esimerkkiä urheiluorganisaatioille. Urheilujournalismi Juttu, -artikkeli, tai -ohjelma, toimittaja, -kirjoittaja tai -selostaja Sykähdyttävin urheiluhetki Urheiluvuoden se hetki, joka eniten kohotti urheilumieltä, liikutti yhteisiä tunteitamme ja varmimmin jää urheiluyleisön muistiin kertomaan kuluneesta urheiluvuodesta
|