|
Fotonit MM-areenalla. Kuva Pasi Kainulainen / Mixtum
Fotonit loistivat teknisessä vaikeudessa. Kuva Pasi Kainulainen / Mixtum
Ampeerit jäivät harmittavasti viidenneksi. Kuva Pasi Kainulainen / Mixtum
Suomen edustusjoukkueet Fotonit, Ampeerit ja Freyat yhteiskuvassa. Kuva Pasi Kainulainen / Mixtum
|
Eilisen alkukilpailun jälkeen niukassa 0,05 pisteen johdossa finaaliin lähtenyt Fotonit onnistui eilisen erolla voittamaan MM-kultaa. Finaalisuorituksessa Fotonit ja hopealle sijoittunut Venäjän Madonna saivat saman verran pisteitä, joten lopputuloksissa joukkueiden väliseksi eroksi jäi vain niukin mahdollinen ero, eli 0,05 pistettä.
Ensimmäistä vuotta naisten tasolla kilpailevan Fotonien valttina Varnan MM-areenalla oli tekninen vaikeus. Joukkue sai molempina päivinä kisan korkeimmat pisteet teknisestä osaamisestaan. Finaalisuorituksestaan Fotonit saivat pisteitä 18,70 jotka toivat loppupisteiksi 37,15. - Upeaa että taito ratkaisi näissä kisoissa, Fotoneiden valmentaja Anneli Laine-Näätänen iloitsi suojattiensa puolesta. - Joukkueen suoritus meni tänään aivan upeasti, ehdottomasti kauden paras suoritus. Piikkipaikalta finaaliin lähteminen ei ole aina helppoa. - Tytöt olivat todella rauhallisia ja itsevarmoja, Laine-Näätänen kertoi joukkueen latautumisesta finaaliin. Joukkueessa voimisteleva Johanna Vikkula ei itse uskonut voittoon vielä alkukilpailun jälkeen. - Ajattelin, että on mahdollisuus voittaa, mutta ei olisi haitannut vaikka vielä tänä vuonna ei voittoa olisikaan tullut, viime vuonna Deltojen riveissä yhden MM-kullan voittanut Vikkula kertoi tunnelmistaan ennen finaalia. Fotonit lähtivät MM-kilpailuihin maltillisin tavoittein, eikä MM-kulta ollut tavoitteena vielä tänä vuonna. Kuusi MM-kultaa aiemmin Dynamoiden ja Deltojen valmentajana voittanut Fotoneiden valmentaja Laine-Näätänen onnistui kuitenkin tänäkin vuonna luotsaamaan joukkueensa huippukuntoon kauden tärkeimpään kilpailuun. - Fotonit koostuu lahjakkaista tytöistä, jotka olivat erinomaisessa fyysisessä kunnossa, Laine-Näätänen kertoi. - Itse uskoin koko ajan tekemiseemme, samoin tytöt. Täällä Bulgariassa on taisteltu joka hetki, jotta Suomi saisi mitalin näistä kisoista. MM-kullan selvittyä tunnelmat olivat silti vielä osin epäuskoiset. - Ihan upea fiilis, ei oikein voi uskoa vielä että heti ensimmäisenä vuonna voitimme kultaa, Vikkula iloitsee. - Odotan vielä, että saisin sen mitalin todella kaulaan, ennen palkintojenjakoa Varnasta tavoitettu Laine-Näätänen miettii. - Kausi on ollut pitkä, joten nyt on onnellinen mutta väsynyt olo, Laine-Näätänen jatkaa. MM-pronssista käytiin tiukka kamppailu kolmen joukkueen kesken. Alkukilpailun jälkeen tasapisteissä olleet Suomen Ampeerit, Venäjän Oscar ja Bulgarian maajoukkue kävivät tänäänkin tasaisen kilpailun, jonka jälkeen pronssimitalit jäivät kotiyleisön iloksi Bulgariaan. Venäjän Oscar vei neljännen sijan ja Ampeerien oli tyytyminen viidenteen sijaan. Ampeerien valmentaja Liisa Ahlqvist-Lehkosuo oli luonnollisesti pettynyt, olihan joukkue voittanut kauden kaikki kolme maailmancupin osakilpailua. - Pieleen meni. Kokonaisuudessaan kisa jäi pettymykseksi, kun tavoitetta ei saavutettu. Olarin Voimistelijoiden Ampeerit sijoittuivat viime vuonna viidenneksi, joten syksyllä Vantaan Voimisteluseuran Tiklien kanssa yhdistyneen joukkueen minimitavoite olikin parantaa viime vuotista viidettä sijaa. - Harmittaa, kun kausi on muuten sujunut niin hyvin ja mahdollisuudet MM-pronssiin tai alkuperäisen tavoitteen mukaiseen neljänteen sijaan olivat hyvät, Ahlqvist-Lehkosuo harmitteli. Tulokset: Joukkuevoimistelun MM-kilpailut, lopputulokset Varna, Bulgaria 12.6.2010 1. Fotonit, FIN 37,15 2. Madonna, RUS 37,10 3. Bulgarian maajoukkue, BUL 36,60 4. Oscar, RUS 36,25 5. Ampeerit, FIN 36,00 6. Akademik, BUL 34,20 7. Rytmika, EST 33,50 8. Piruett, EST 32,85 9. Alcor, UKR 32,45 10. Rhytmic Expression, CAN 32,00
Jaa verkossa
|